lauantai 29. marraskuuta 2014

Hitlerin Kotkanpesä & Königssee

Heips!

Ihan ekaksi..Eikö ole aika upeet maisemat? 
Ne syynä koko vierailulle täällä.
Itse Pesä. Kehlsteinhaus. The Eagle's Nest.
Königssee- järvi & Saksan 3. korkein vuori

Syyskuussa tuli käytyä kahdessa sellaisessa kohteessa, joihin halusin kovasti jo kevään reilimme aikana, muttei päästy. Kotkanpesä on sääsyistä auki vain touko-lokakuu välillä.
Nyt tämä onnistui siis yhdistäen reissun Klagenfurtissa olemiseeni.

Kotkanpesä sekä Königssee- järvi sijaitsevat molemmat siis Saksassa, ihan Itävallan rajan tuntumassa.. Lähellä Salzburgia. 

Pesä on rakennettu Hitlerille lahjaksi vuonna 1939, kun hän täytti 50v. Rakennus on tarkoitettu loma-asunnoksi ja sitä käytettiinkin vain edustustehtäviin.
Hitler ei kuulema itse oleskellut täällä paljoa, sillä pelkäsi korkeitapaikkoja. Tästä syystä ilmeisesti rakennusta ei koskaan olla tuhottu, kun sen ollaan katsottu olevan "vähäarvoinen" Hitlerille.
Kotkanpesä sijaitsee 1834m korkeudessa
Maasto on aika karua mökin ympärillä..
Kotkanpesälle saavutaan Berchtesgadenin alueella sijaitsevalta bussiasemalta, josta kulkevat vuoristoon erikoistuneet turistibussit. Täältä ostetaan myös liput!
Bussimatkan maisemat ovat uskomattomat ja eivät välttämättä sovi ihmisille, joilla PAHA korkeanpaikankammo. Bussilla saavutaan tasanteelle, josta loppumatka kuljetaan kultaisella hissillä itse rakennukseen. Tänne kannattaa ehdottomasti tulla jo pelkästään maisemien vuoksi. Ne itsessään jo aikamoinen kokemus sekä toki paikalla mielenkiintoinen historia. Hyvällä säällä näkee vielä Salzburgin kaupungin! 
Ja voin kertoa, että on aika spooki fiilis kun tulee Hitlerin hissistä ulos, suoraan jylhälle maisemapaikalle ja nenän edessä lentelee mustia korppeja! 
On kyllä ehdottomasti yksi hienoimmista paikoista, joissa olen koskaan käynyt.
Maisemat bussista
Yövyimme yhden yön Berchtesgadenissa suomalaisen pariskunnan ylläpitämässä Burmesterhaus- majatalossa (http://burmesterhaus.de/index.html ), joka sijaitsee tosi hyvällä sijainnilla näitä kohteita nähden. Majatalosta näki suoraan Kotkanpesän vuorelle!

Vasemmalla vuorihuippua itse Hitlerin mökki!
Huoneistot olivat uusia ja tilavia!
Ihana, ihana Berchtesgaden!
Söpöjä putiikkeja ja ravintoloita!
Königssee- järvi kansallispuisto ympäryksineen kiinnosti itteeni sen takia, että se on Saksan kirkkain järvi (ja yksi syvimmistä ellei syvin) ja korkeiden vuorien ympäröimänä. Korkeat vuoret mahdollistaa pienellä järvellä sen, että siellä kaikuu.. Ja ei miten tahansa! Kun sähköllä toimiva paatti kuljettaa matkustajat keskelle järveä, ns. kansimies alkaa soittamaan trumpettia.Trumpetin kaiku kuuluu kirkkaana takaisin useaan kertaan!

Noh, meillä taas oli iha oma tuurimme. Vielä mennessä Königsseelle ostamaan lippuja laivaan, sää oli ihan hyvä. Laivaan päästyä sää muuttui ihan hirveeksi!! Satoi ihan kaatamalla ja kaikki muuttui ihan sumuiseksi. Arvatkaa monta kertaa trumpetin soitto kuului tällä säällä takaisin? Nolla. Iskä sanoi kuulleensa muutaman kerran, mutta luulen hänen vain lohduttaneen tilannetta. Olin niin pettynyt ja surullinen sään takia. Eihän sille mitään voinut. Onneksi viini piristi vähän perillä, kun saavuttiin vanhalle kirkolle ja sen ravintolaan. Ja kyllä maisemat säästä huolimatta vakuuttivat. Mutta täällä olisi kyllä pitänyt vierailla hyvällä säällä!
Laivamatka maksoi päälle 10€
Tää raukkis-puu sopi mun mielentilaan!
Tässä esimerkiksi taas yksi vierailukohde lisää, jos Salzburgiin tai Etelä- Saksaan lähtee. Täältä ajoi siis vain noin 20 minuuttia Salzburgiin. Berchtesgadenista löytyy näiden lisäksi hienot vaellusreitit, joihin olis kiva joskus tutustuu. Ja vielä n. 200 m korkea vesiputous! Maisemat täällä päin maailmaa ovat kuin saduista. 

Nyt täytyy valmistautua peliin ja sen jälkeen meillä on TUPARIT! Meidän vieräsmäärä on noussut kuuteen, wohhooo! Näistä tyypeistä kahta en ole edes tavannut, haha. 
Huomenna yritetään kyetä Uppsalaan vierailemaan :) Täältä pääsee siis paikallisliikenteen kortilla sinnekin. 

Mukavaa viikonloppua! :)

tiistai 25. marraskuuta 2014

Söderissä sapuskavinkki risteilijöille & kuulumisia!

Taas ollaan Södermalmilla! Tai no viikko sitten. Vielä on paljon nähtävää, sillä Södermalm on todella iso saari täynnä kaikkea kivvvaaa. Ja coolii! Onhan tää jonkun mukaan listattu "maailman kolmanneksi cooleimmaksi kaupunginosaksi"! 

Ylläriii! Ollaan taas vähän kahviteltu ja syöpötelty!

Löydettiin vakkarikahvila Södermalmin Hornstullista! Tai no, ollaan käyty vasta kerran..Mutta siitä on tulossa vakkarimesta!
Kahvi tarjoillaan coolisti!
Kahvilan kahvit ja teet tulevat mm. Johan&Nyströmiltä!! Ja kahvikuppi maksaa VAIN 20kr!
Kahvila löydettiin ihan sattumoisin! Aloin vähän jutskailemaan kroatialaistaustaisen
omistajanaisen kanssa ja selvisikin, että kahvila on ollut pystyssä vain kuukauden.
Hän tekee itse myyntiin raakasuklaaleivoksia. Niin hyviä ja edullisia. Saatiin vielä hänen oma suosikkinsa ilmaiseksi pöytään! Todella mukava ja herttainen nainen. 
"Voisit tulla töihin tänne". Espresso 10kr!
Coffee & Art, Hornsgatan 149
Hornstullissa sijaitsee myös indie-leffateatteri, Rio. Ihanan erilaista!
Tänne on ihan pakko tulla joskus!
Hornstulls strand 3
Leffateatteria vastapäätä sijaitsee hauska uimapaikka, joka toimii ilmeisesti myös avantouintipaikkana talvisin. Vitsit kun pääsis saunaan....Meidän taloyhtiössä ei siis ole saunaa. Niinkin tärkeä investointi täältä löytyy kuin PINGISHUONE.

Itse valmistaudun jouluun jo ihan täysillä ja oon pitänyt omaa "lahjapajaa". Myös Joulupukki ja noitarumpu pyöriny hetkellisesti taustalla. Glögiä on mennyt muutamia pulloja ja pipareita tullut syötyä aamupalaksikin. Jotenkin joulupimahtaneena teen myöskin ihmevirityksiä tänne kotiin...Tällä hetkellä havunoksat kuivumassa eteisessä. Eilen virkkasin kukalle ruukun. Huomenna varmaa joulupallot roikkuu jo suihkuverhoissa. Ehkä tää kaikki kuuluu tähän muuttoprosessiin. Haluun ainakin ajatella niin!
Mutta on tää vaa mukavaa aikaa!! Lahjaideoita katselen ihan erikoisruokakaupoista lähtien. Yksi kiva löytyy Söderin Slussenista, Cajsa Warg!
Erittäin tärkeä dippailu!
Cajsa Warg, Renstiernas gata 20

Käytiin ensimmäistä kertaa täällä ollessa kiinalaisessa syömässä. Ravintola China (propsit mielikuvitukselliselle nimelle) bongattiin sattumoisin Skanstullin metropysäkin läheisyydestä ja se oli ihan täynnä sakkia eli pakko olla hyvää ruokaa. Ja niinhän siellä olikin!! Kattava buffa, sushit, salaatti, limppari ja kahvi/tee kuuluu lounashintaan 88kr. On kyllä laatu ja hinta kohillaan!
Ringvägen 110
Kävimme myös muutaman päivän päästä maailman parhaassa kreikkalaisessa ravintolassa, Dionysosissa. Hah, tätä ei ole virallisesti rankattu maailman parhaaksi, mutta syytä olisi. Kävimme testaamassa viikonloppulistaa, johon on valittu tietyt annokset hintaan 100kr eli 10,82€ (!!!) ja niitä tarjoillaan siis lauantaisin (klo 13-16) sekä sunnuntaisin (klo 13-22). Pöytään tuotiin aluksi tuoretta leipää ja hyvää oliiviöljyä. Ja ilmainen vesi, mikä on aika harvinaista täällä! Huh, ruoka oli mielettömän hyvää.. 

Tänne kannattaa ehdottomasti tulla syömään, jos on risteilijänä! Viking Linen terminaalilta tänne kävelee noin kilsan.
Kattokaa nyt tätä! Nam?
Bondegatan 56
Olen aiemmin kirjoittanut ihanasta Urban Deli ravintola-kahvila-ruokakaupasta, joka sijaitsee ihan muutaman korttelin päässä tästä kreikkalaisesta. Sieltä kannattaa hakea jälkkäriksi suoraan pavuista jauhettua take away- kahvia hintaan 15 kr. 

Eipä tänne muuta. Juuso oli loukkaantuneena hetken aikaa, joten aikaa on ollut vähän enemmän yhdessä. Pääs kylläkin pelaamaan jo viikonloppuna! Ite ajattelin muuttaa tällä viikolla kirjastoon asuu opparin takia. Perusarkea siis.
Jotenkin mystisesti en ole saanut vieläkään mitään papereita postissa siitä, että asun täällä. Noh, ehkä ne on tulossa. Suomesta kyllä tuli heti kirje. Hyvä jos muutenkaan pysyn perässä kaikista paperihommista. Parempi kyllä ois, jos opparin meinaan väsää tästä aiheesta. 

Ja lauantaina pelin jälkeen olisi tarkoitus järkätä kotona pikkutuparit! Tosi pikkuset onkin kyseessä, kun ehkä se neljä vierasta tulossa. Pääasia, että pääsee pitää hauskaa ja kokkailemaan! Tavoitteena olisi lähteä vielä keskustaan yöhön. Mikä repäisy!

Huomenna saaristomaisemiin ajelemaan!

16 yötä Atteen ja Anniin!

<3

- J 





lauantai 22. marraskuuta 2014

Hyvä-paha Vårberg ja paholaisenhilloa!

Hejps!

Pikkuhiljaa alkaa olemaan kuumeflunssa voitettu! Onneksi. Olen kolunnut Netflixiä läpi niin, että seuraava leffa olisi voinut olla Hilary Duffin... Nyt siis taukoa.

Ajattelin kirjoittaa vähän kotijuttuja täältä Vårbergista.Tähän laittaisin jonkun hienon kuvan, jos joskus uskaltaisin kaivaa kameran esille ostarilla.

  • Asutaan siis noin 25 minuutin metromatkan päässä ydinkeskustaa eli aika perus etäisyys asuinalueilta. Södermalmille meiltä menee noin 15 minuuttia.
  • Metrot kulkee todella kätevästi! En juuri koskaan katso, että milloin seuraava metro lähtee.  
  • Paras osuus: Meidän kämppä on noin 40m matkan päässä ostaria, jossa on metro-asema. Toisin sanoen.. Jos haluan lähteä keskustaan esim Åhlensiin, tarvitsee olla ulkona sen 40m. 
  • Meillä on meidän onneksemme ostarin alueen hienoin talo.
  • Yllättävän moni ollut kiinnostunut tästä talosta.
  • Ostarin kauppoja ovat tavallisen ruokakaupan lisäksi mm. Sultan möbler, "matkamuistokauppa", pari kebabbilaa, Happy Chicken- pikaruokala (muslimit kun eivät syö punaista lihaa) ja matkatoimisto, josta saa matkoja suoraan kotimaahansa!
  • Tämän alueen väestöstä varmaan noin 95% on ei-ruotsalaisia. 
  • Asutaan Skärholmenin alueella, joten merenrantaa täällä riittää. Se on kivaa! Rannalta näkee mm. nättiin Ekerö- saaren asutukseen. Onhan se kiva haaveilla vastarannalta.
  • Skärholmenin iso kauppakeskus sijaitsee 1min metromatkan päässä ja aiheuttaa kohta mulle konkurssin. Täältä löytyy paaaaljon vaate- ja sisustuskauppoja sekä ravintoloita!
  • Täällä on Tukholman korkein kohta. Ei olla vielä löydetty.
  • Wikipediassa kuvaillaa Vårbergia: "blaa... blaa.. blaaa..Tukholman Vårbergissä jopa lapset välittävät huumeita. Nuorimmat heistä ovat vain 8–10-vuotiaita, uutisoi paikallislehti Mitt i. " Hetkinen!?
  • Täällä on ihan turvallista ja hauskaa. Autojen varashälyttimien äänet taustalla, arabiankieli ja eksoottiset tuoksut ovat jo arkipäivää. Jännitystä elämäänsä saa, kun käy nostaa ostarilla rahaa. Tapahtuma kiinnostaa aina yllättävän monia ihmisiä.
Pieni kurkkaus kotiin... 
Torstaina saadaan kunnon ruokapöytä olkkariin, jippii!
Granitista hankittu hedelmäkori= yhteinen ostos!
Kynttiläviritykset vaihtuu niin tiuhaan, etten pysy itse perässä. Ja Juuso ei huomaa!
Kanelitangot antaa kivasti tuoksuu!
Pienenä haaveilin Eiffel-tornin näkemisestä. Papalla oli äidin ja isän häämatkalta tuliaiseksi saatu Eiffel-torni rasia, jota kovasti pienenä ihailin. Nyt rasia on minulla muistona ja vieressä komeilee kehyksissä kuva Eiffel-tornista, jonka olen ihan itse ottanut viime keväällä. 

Tehtiin tässä yksi päivä pitkästä aikaa hamppareita kotona. Halusin tehdä jotain uutta hamppareiden väliin, joten päädyin haasteeseen tehdä paholaisenhilloa. Keittiö oli kaaoksessa jo siinä vaiheessa, kun piti saada säilykepurkkia auki ilman avaajaa. 
No, onnistuin omasta mielestäni yllättävän hyvin ja meni myös toisen suihin! Resepti on Dansukkerin, mutta puolitin kyseisen ohjeen itselleni. Resepti löytyy siis täältä  http://www.dansukker.fi/fi/resepteja/tulinen-tomaattihillo.aspx .

Tänään lauantaina olisi tavoitteena tehdä jotain uutta.
Gamla Stanissa olisi tänään kuuluisan joulutorin ensimmäinen päivä. Jätetään se väliin, sillä lauantaisin siellä on älytön ruuhka.
Noh.. Jos pääsisi tästä aamupalapöydästä ensiksi edes pois. Ja yökkäristä eroon.

Mukavaa viikonloppua! ;) 

maanantai 17. marraskuuta 2014

Muutamia vinkkejä shoppailuun!

Heippa!
 
Suurin osa teistäkin on varmasti käynyt Tukholmassa shoppailun merkeissä. Tai ainakin ollut alkuperäinen tarkoitus, jos ei ole vain kyennyt muuta kuin haukkaamaan happea laivasta.
Ajattelin kerätä siis vähän vinkkejä ostoksille! Vinkit kasvavat joka viikko, mutta tällä hetkellä on jo joitain taskussa :)

Olen vähän jaotellut näitä alueittain, koska se tuntuu varmaan vähän helpommalta lukea.
En jaksa erikseen listata H&M, Lindexejä ym, sillä niitä on joka nurkalla täällä. Varsinkin H&M on joka paikassa, ihan kuin joku lähikauppaketju. 

Metrolla saapuminen T-Centralille on varmasti helpoin tapa tulla ydinkeskustaan terminaalilta. T-Centralilla saavutaan suoraan Sergels torgille eli Åhlensille, kun valitaan metrolta poistumistieksi "Sergels torg". Samalla saavutaan turistikatu Drottninggatanille. 
Drottninggatan
Tältä kadulta löytyy vaikka mitä, mutta paljon jo Suomessa vaikuttavia kauppoja. Tämä katu on perusosuus Tukholmavisiittiä, mutta en jäisi tälle kadulle kauhean kauaksi aikaan pyörimään. Hirveä tungos ja kasa suomalaisia vain viikonloppuisin.
 
Feetfirst- kenkätaivaasta oon maininnut täällä aikasemminkin! Eli aivan Åhlensin vieressä ja näkyy suoraan kun noustaan metro-asemalta. Liikkeessä siis paljon eri kenkämerkkejä.
Kuvakollaasissa alavasurissa näkyy H&M Home.Viikonloppuisin aivan järkyttävä ruuhka.


Manhattan on taas vähän edullisempaa vaatetta myyvä ketju. Oikeassa yläkuvassa näkyy myös PUB tavaratalo, josta löytyy esim. kosmetiikkaa ja Smiley Vintage niminen vintageliike.
MILQ sijaitsee ihan Drottninggatanin tuntumassa Gamla Brogatanilla (26) ja loput Drottningatanilla
Vaateketju SALT myy muiden merkkejä, esim tunnetuista ainakin Vilaa. Löytyy myös miesten Salt ihan läheltä!
Kosmetiikkakauppa FACE Stockholm on paikallisten suosiossa ja myy käsittääkseni vähän hintavampaa kosmetiikkaa. Tämä pääosin ammattilaiskäytössä oleva meikkisarja on perheyritys, joka on levinnyt ympäri maailmaa.

Drottningatanilta löytyy myös mm. Weekday, Zara, JC, Designtorget, Indiska, Esprit..
 
MILQ on ihana löytö! Tosi kiva sisustus/lahjatavara-kauppa, jossa en ollut ennen muuttoani käynyt. Kyseiseltä kaupalta löytyy myös nettikauppa, josta voi ihastella valikoimaa etukäteen http://www.milq.se/sv/ . Valikoima on edullisen ja kalliimman sekamelskaa! 
Myös hauska American Classic Vintage löytyy MILQ:n kanssa samalta kadulta.
Vielä mainittava yksi Drottningatanin henkilökohtaisista vierailusyistäni:
Uusi vakkarikauppani Lagerhaus, josta olen ostanut kaikkea kotiin ja joululahjoihin liittyen. Edullinen, hauska ja Ikean hintoja muistuttava sisustustavarakauppa.
Löytyy keittiöön, kylppäriin, olkkariin ja lahjoihin liittyvää tilpehööriä.. 
Kauppa löytyy Åhlensilta katsottuna eteläisemmältä Drottninggatanilta eli Gamla Staniin asti vievältä. Täältä kaikki löytävät varmasti jotain! http://www.lagerhaus.se/

PS. Drottninggatanilta pääsee helposti poikkeamaan Hötorgetille. Sen ympäristöstä löytyy mm. Hötorgshallen, American Apparel, Gallerix, Gina Tricot...
Korkeiden talojen ja Filmstaden Sergelin välissä kulkee iso ostoskatu
 
Sergels Torgin aukion ympärys on täynnä kauppoja ja sieltä pääsee kätevästi kävelemään Gallerian kauppakeskukselle sekä NK tavaratalolle. 
Kuvassa "takaani" pääsee Gallerianiin sekä NK tavaratalolle. Myös Östermalm sijaitsee siellä suunnassa.
Iso kauppakeskus Gallerian tarjoaa vaikka mitä.. 
Esim vaateketjut Hollisterin, River Islandin, Topshopin ja Topmanin, Monkin, Mangon, Leviksen..
Kenkäkauppoja löytyy esim Foot Locker, Jerns, Nilson Shoes...
River Island on huippu! Löytyy myös miesten vaatteita.
Gallerianista Hamngatanille ulos tultaessa on Victoria's Secret, XXL urheiluliike sekä Desigual vaateliike. 
 
NK tavaratalo Hamngatanilla on klassinen. Ne, joille ei oo tuttu, niin tavaratalo muistuttaa Suomen Stockmannia vähän hienostuneemmin. Tarjolla on vaikka mitä..sisustusjuttuja, vaatteita, kirjoja, kenkiä, meikkejä, laukkuja.. Herkkuja. Kannattaa käydä fiilistelemässä.
NK:sta tulee itselleni aina valitettavasti mieleen Anna Lindhin murha ja uutisotsikot..
Östermalmilta, esim Biblioteksgatanilta ja Birger Jarlsgatanilta, löytyy paljon merkkiliikkeitä. Alueelle pääsee helposti käppäilemällä, mutta myös metrolla Östermalmtorg- pysäkille. Täällä raha haisee!
Lexington, Zara Home, Prada, Burberry..
Michael Kors

Vaateliike Cos, kosmetiikkaliike Sephora
Vähän edullisempaa.. Urban Outfitters!
Massimo Dutti
Täältä taas pääsee helposti tyylikkääseen
MOOD Stockholm - kauppakeskukseen Regeringsgatanille. Täällä rikkaat vaimot kahvittelevat vauvojensa kanssa!
Moodista löytyy mm. Paljon merkkivaatteita, Leilas General store, Sia, Timberland, Svea..
Jos Östermalmin hienosto-alue ei muuten nappaa, niin kannattaa ainakin kauppahallissa käydä. Täällä voi myös lounastaa! Kauppahallin kyljessä toimii kiva sisustusketju Bruka Design.
 
Östermalmilta on hyvä tippua Södermalmille. Itsestäni paljon mielenkiintoisempi alue boheemisuutensa vuoksi. Paljon hassuja pikkukauppoja, Second handia, vaatekauppa-kahvila sekoituksia yms. Alue on iso, joten kannattaa tutkia minne päin Söderiä haluaisi. 
Itse suosittelen Slussenia, Medborgarplatsia, Mariatorgetia ja Hornstullia.Täältä löytää parhaimmat kahvilat ja ruokapaikat.
Tunnettuja ja kivoja katuja ovat esim:
      Götgatan (American Apparel, Granit..)
      Folkungagatan (Tjallamalla, Retro etc..)
      Södermannagatan (Grandpa, Coctail..)
      Bondegatan (Tukholman tunnetuin Second hand- liike Lisa Larsson)
      Nytorget (Urban Deli..)
      Östgötgatan (Colours of Africa..)


Sitten viimeiseksi Gamla Staniin. Alueitahan olisi vielä, mutta nämä yhtiä keskeisimpiä.
 
Gamla Stanissa kannattaa ihan puhtaasti fiilistelyshoppailla. Suurimmaksi osaksi pieniä putiikkeja, lähinnä turistikamaa turistihinnoilla, mutta myös paljon ruotsalaista käsityötä tarjoavia.
Itse oon bongannu kaksi kivaa liikettä: Znoggin ja Blå Gunganin. Molemmat sisustus- ja lahjatavaraa myyviä kauppoja.
Oikealla alhaalla Blå Gungan Österlånggatan 16 & Znogg
Österlånggatan 24
 
Ja jos haluaa poiketa Outletissa... Löytyy Stockholm Quality Outlet.
 http://qualityoutlet.com/

Varmasti jäi itseltäni paljon puuttumaan, mutta näiltä kaduilta löytyy vaikka mitä. Ja kannattaa aina lähtee tutustumaan uusiin katuihin :) Onneksi on Google Maps! Oon pelastautunut sen avulla monta kertaa. 

Laittelen uusista löydöksistä aina tänne!


- J