maanantai 8. joulukuuta 2014

Jouluinen Tukholma & vinkkejä

Heii!

Täällä on hyyyyvin jouluista ihan joka paikassa. Valoja on mielettömästi, jokainen näyteikkuna koristeltu, joulukuuset tönöttää vaikka missä ja ruokakaupat täynnä joulusia tuotteita. Jopa meidän pihaan on tuotu oma kuusi sekä viereiseen ostariin, vaikka ollaan niitä harvoja kristittyjä täällä. Mukavaa!

Tunnelmallisista paikoista lienee kuuluisin Gamla stanin joulutori. Täällä on niin ihana tunnelma! Olen käynyt jo muutaman kerran fiilistelemässä. Torilla tuoksuu mm. glögi, makkara ja suklaa. Taustalla saattaa soida joko kirkon kellot tai kuoro!
Tämä joulutori (Stortorget) on auki päivittäin klo 11-18 tiistaihin 23.12. asti. Kaikista tunnellmallisinta on illalla, kun jouluvalot pääsevät valloilleen. 
Myös Skansenin perinteiset joulumarkkinat keräävät paikallisia sekä turisteja viikonloppuisin, mutta me emme ole siellä vielä käyneet.
Täällä on myynnissä vaikka mitä... Käsitöitä, joulukoristeita, herkkuja..
Jopa erilaisia ruotsalaisia designtavaroita.
Myös kahvia, kaakaota ja glögiä saa lämmikkeeksi.
Tunnettu kahvila Kaffekoppen Stortorgetilla, Chokladkoppenin vieressä

Koko Gamla stan huokuu vanhanajan joulutunnelmaa.. Eniten niillä vähän syrjäisimmillä kaduilla. Täällä tulee aina jokin mielenkiintoinen kauppa, ravintola tai kahvila vastaan!
Tonttukauppa, Södra Benickebrinken 4
Monissa ravintoloissa on tällä hetkellä tarjolla erilaisia joulupöytiä. Kiehtoisi käydä testaamassa ja katsomassa mitä kaikkea erilaista sekä samaa löytyy ruotsalaisesta joulupöydästä. Toisaalta ootan niin haltioissani sitä tunnetta, kun jouluherkkuja saa ekan kerran itse aattona! Yleensä niitä tulee syötyä jo vähän koulussa tai pikkujouluissa, mutta tänä vuonna sitä ei tule onneksi tehtyä.

Ollaan käyty kiertelemässä myös Östermalmin kauppoja ja katsomassa NK:n ihania överikoristeluja. Varsinkin tunnettujen muotitalojen näyteikkunat ovat varsin näyttäviä!
Östermalm
NK tavaratalo
Aika monella liikkeella löytyy oma joulukalenteri! Eli jokaisella päivällä on oma tuotetarjous.
Åhlens ja todella jouluinen sää.. vesisade!
Kungsträdgårdenilla sijaitsee tunnelmallinen luistinrata, jonne on pakko mennä luistelemaan vielä ennen joulua (jos vaikka saisi kuviteltua itsensä Central Parkiin). Parasta tässä on varmaan se, että luistelu tapahtuu musiikin tahtiin!
Luistimien vuokraus tunniksi maksaa aikuisille 60kr ja lapsille/nuorille 30kr.
http://www.ilovestockholm.se/stockholm_jul_nojen.asp
Olen jakanut joululahjojen hankkimisen moneen osaan, sillä en vain yksinkertasesti jaksa aina jonotella kaupoissa. En esimerkiksi jaksanut käydä keskustassa yli 2 viikkoon (voiei), vaikka tapahtumia ja tarjouksia riittäisi. 
Olen kuitenkin shoppaillut meidän lähimmässä kauppakeskuksessa Skärholmenissa,
joka sijaitsee sen 1min metromatkan päässä. Täälläkin on välillä omat ruuhkansa, sillä paikka on koko Ruotsin kolmanneksi suurin kauppakeskus.

Loppuun kuva yhdeltä meidän aamupalalta, joka naurattaa itteeni nyt jälkeenpäin. 
Kynttilät, joulutortut, jouluservetit ja joulukalenteri- ohjelma.. Heti aamusta.
Nyt joku roti tähän!!

Toivottavasti säästä huolimatta kaikilta löytyy se oma joulufiilis!

keskiviikko 3. joulukuuta 2014

Jutskaa säähäiriöstä Ruotsin Turkuun asti!

Heips!

Ei ihan onnistunut se meidän saaristoreissu viime keskiviikkona. Aamulla oltiin vielä ihan innoissaan lähössä...Meikä paisteli rauhassa munia ja pekonia, Juuso vaihtoi talvirenkaita. Sää oli sumunen, mutta ajateltiin sen hellittävän pian... Noh, Juuso tulee kotiin ja toteaa, että yksi auton renkaista on puhki. Auto on nyt ok, mutta idyllistä saaristoreissua tai Solsidania ei tullut. Sää olikin tällainen koko päivän.

Täällä Tukholmassa aurinko ei juurikaan paista tähän vuodenaikaan. Mutta eipä vissii Suomessakaan? Saispa lunta jouluksi Savonlinnaan!

Globen klo 14 päivällä...
Torstaina haettiin kauan odotettu ruokapöytäryhmä! Ostettiin se siis paikallisesta tori.fi 500 kruunulla. Eipä paha hinta! Ajateltiin kuitenkin myydä se sitten, kun täältä lähdetään pois. 

Meidän pikkuinen kuusi!
Ruukkupulan sattuessa tomaattimurskapurkki, lahjapaperia ja nauhaa auttaa!
Mun paketteja. Juuson lokerikko vielä kesälomalla.
Lauantaina oli meidän "tuparit" ja ne meni oikein mukavasti! On ollut kivaa tutustua uusiin ihmisiin ja päästä puhumaan kunnolla ruotsia. Ei ole tullut kyllä puhuttua englantia yhtään, jos muutamia sanoja ei lasketa. Juusokin oppinu hyvin ja ainakin pysyy keskustelujen mukana. Täällä myös törmää suomea puhuviin! Esim. Meidän tupareissa oli kaksi myös suomea puhuvaa tyttöä, mutta ei juurikaan puhuttu suomea keskenään. Välillä nauratti meidän sekavat lauseet "Kan du antaa de där lasi till mig"... Tunsin itteni ihan porvoolaiseksi.
 Hah pikkusormi ei ole amputoitu
Ilta meni siis hyvin ja päivällä junassa katselinki puhelimestani videoita, kun Juuso opettaa letkajenkkaa. 
Tunnin matkan päässä odotti Ruotsin oma Turku, Uppsala. Kaupunki oli heti positiivinen yllätys ja tykästyttiin molemmat siihen kovasti! Juuso jopa sanoi, että voisi muuttaa sinne. Kai sitten minäkin. 
Uppsalan Tuomiokirkko on Pohjoismaiden suurin
Kirkko oli aika vaikuttavan iso. Käydään usein reissatessa kirkoissa, sillä niissä on hieno tunnelma ja ne ovat vaikuttavia paikkoja aina kaupunkinsa historiassa. Ja siellä pitää olla hiljaa. Miksihän se kiehtoo? Ymmärrän kyllä Juuson kannan tähän. Kuitenkin yleensä parin minuutin visiitti riittää, kun käy katsastamassa miltä se kattomaalaus näyttää.
Kaupunki on tosi kivan kokoinen, noin 140 000 asukasta ja on tunnettu isosta yliopistostaan. Opiskelijoita täällä on joku yli 40 000 ja sen kyllä näki sunnuntain junassa. 
Oli kivaa kuljeskella täysin tuntemattomassa kaupungissa rauhassa, ilman suunnittelua tai sen enempää ennakkotietoa (wikipediaa ei lasketa). 
Juuson kanssa on niin helppo lähteä reissuun, kun sillä on puhelimessa kaikki maailman sovellukset ja suunnistaa niillä meille esim reitit. Hyvä jos omassa puhelimessani on edes virtaa.
Ja yksi kohokohdista oli kaupungin läpi virtaava joki, joka toi mieleen vähän Amsterdamin.

Jos joku on ajatellut tänne opiskelemaan, niin kaupungin puolesta hyvä valinta: lähellä Tukholmaa, sopivan kokoinen, hyvin kauppoja ja ravintoloita.

Koitan tällä viikolla etsiä jotain mahdollista suomalaista tapahtumaa itsenäisyyspäivälle. 
Mulle käy vaikka se yksi pipari ja pari mummoa. Ja pakko ainakin vilkasta juhlia netistä. 

Ps. Olen päättänyt etten ala sen kummemmin ruotimaan Suomi-Ruotsi paremmuuseroja, mutta pakko todeta tulevan itsenäisyyspäivän kunniaksi, että Suomi on kyllä hyvä monessa asiassa! Ollaan mietitty tätä erityisesti tällä viikolla.

Hyvää itsenäisyyspäivää!


- J