Heii!
Täällä on hyyyyvin jouluista ihan joka paikassa. Valoja on mielettömästi, jokainen näyteikkuna koristeltu, joulukuuset tönöttää vaikka missä ja ruokakaupat täynnä joulusia tuotteita. Jopa meidän pihaan on tuotu oma kuusi sekä viereiseen ostariin, vaikka ollaan niitä harvoja kristittyjä täällä. Mukavaa!
Tunnelmallisista paikoista lienee kuuluisin Gamla stanin joulutori. Täällä on niin ihana tunnelma! Olen käynyt jo muutaman kerran fiilistelemässä. Torilla tuoksuu mm. glögi, makkara ja suklaa. Taustalla saattaa soida joko kirkon kellot tai kuoro!
Tämä joulutori (Stortorget) on auki päivittäin klo 11-18 tiistaihin 23.12. asti. Kaikista tunnellmallisinta on illalla, kun jouluvalot pääsevät valloilleen.
Myös Skansenin perinteiset joulumarkkinat keräävät paikallisia sekä turisteja viikonloppuisin, mutta me emme ole siellä vielä käyneet.
Täällä on myynnissä vaikka mitä... Käsitöitä, joulukoristeita, herkkuja..
Jopa erilaisia ruotsalaisia designtavaroita.
Myös kahvia, kaakaota ja glögiä saa lämmikkeeksi.
Tunnettu kahvila Kaffekoppen Stortorgetilla, Chokladkoppenin vieressä |
Koko Gamla stan huokuu vanhanajan joulutunnelmaa.. Eniten niillä vähän syrjäisimmillä kaduilla. Täällä tulee aina jokin mielenkiintoinen kauppa, ravintola tai kahvila vastaan!
Tonttukauppa, Södra Benickebrinken 4 |
Monissa ravintoloissa on tällä hetkellä tarjolla erilaisia joulupöytiä. Kiehtoisi käydä testaamassa ja katsomassa mitä kaikkea erilaista sekä samaa löytyy ruotsalaisesta joulupöydästä. Toisaalta ootan niin haltioissani sitä tunnetta, kun jouluherkkuja saa ekan kerran itse aattona! Yleensä niitä tulee syötyä jo vähän koulussa tai pikkujouluissa, mutta tänä vuonna sitä ei tule onneksi tehtyä.
Ollaan käyty kiertelemässä myös Östermalmin kauppoja ja katsomassa NK:n ihania överikoristeluja. Varsinkin tunnettujen muotitalojen näyteikkunat ovat varsin näyttäviä!
Östermalm |
NK tavaratalo |
Aika monella liikkeella löytyy oma joulukalenteri! Eli jokaisella päivällä on oma tuotetarjous. |
Åhlens ja todella jouluinen sää.. vesisade! |
Kungsträdgårdenilla sijaitsee tunnelmallinen luistinrata, jonne on pakko mennä luistelemaan vielä ennen joulua (jos vaikka saisi kuviteltua itsensä Central Parkiin). Parasta tässä on varmaan se, että luistelu tapahtuu musiikin tahtiin!
Luistimien vuokraus tunniksi maksaa aikuisille 60kr ja lapsille/nuorille 30kr.
![]() |
http://www.ilovestockholm.se/stockholm_jul_nojen.asp |
Olen
jakanut joululahjojen hankkimisen moneen osaan, sillä en vain
yksinkertasesti jaksa aina jonotella kaupoissa. En esimerkiksi jaksanut
käydä keskustassa yli 2 viikkoon (voiei), vaikka tapahtumia ja tarjouksia
riittäisi.
Olen kuitenkin shoppaillut meidän lähimmässä kauppakeskuksessa Skärholmenissa,
joka
sijaitsee sen 1min metromatkan päässä. Täälläkin on välillä
omat ruuhkansa, sillä paikka on koko Ruotsin kolmanneksi suurin
kauppakeskus.
Loppuun kuva yhdeltä meidän aamupalalta, joka naurattaa itteeni nyt jälkeenpäin.
Kynttilät, joulutortut, jouluservetit ja joulukalenteri- ohjelma.. Heti aamusta.
Nyt joku roti tähän!!
Toivottavasti säästä huolimatta kaikilta löytyy se oma joulufiilis!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti