Moi!
Välillä ihan unohtaa koko blogin.
Meillä on ollut niin ihania vieraita!
Ensiksi Äiti ja sitten perään mun serkku Jutta.
Sääkin on kääntynyt kevään puolelle. Muutaman kerran on ollut jo +8 lämmintä ja huomiseksi luvattu +14, OMG! Nahkatakki on jo käytössä.
Viikolla 8 oli vielä näinkin paljon lunta, kun vierailtiin kuninkaallisten yksityisasunnolla Drottningholmin linnalla.
Oli kyllä aikamoinen tontti!!
Linnan pihalla kulkeminen on ihan ilmaista, mutta jos linnaan haluaa sisälle, maksaa se aikuisille noin 12€.
Tälleen talvi-aikaan linna on auki vain viikonloppuisin.
Meille riitti ihan tallusteleminen ja ihmetteleminen pihalta käsin!
Nyt kun kuninkaalliset olivat LAPPEENRANNASSA, niin oli hauskaa seurata heitä. Asutaan sentään parhaillaan samassa kaupungissa kuninkaallisten kanssa, niin meillä ei ole ollut mitään saumaa nähdä heitä. Ei edes kotonaan hah!

Tämän jälkeen käväistiin vielä kahvilassa ihan linnan vieressä.
Ja tottakai lahjaputiikissa, mistä tarttu vähän kuningaskamaa mukaan.
Esim. Kruunun muotoinen piparkakkumuotti!
Äiti vietti täällä 3 yötä, jonka aikana pyörittii tavallisesti ympäriinsä.
Tutustuttiin eri alueisiin, shoppailtiin, fiikattiin ja syötiin.
Oli kivaa kokea Tukholmaa yhdessä, kun yhdessä ollaan Ruotsissa asuttu.
Paljon tuli muistoja mieleen!
Täällä on ihanaa mm. se, että kukkia on paljon ulkona! Ps. Kaunis mama! |
![]() |
Punaisen Ristin kirppis! Ei uskois. |
Södermalmilla kierreltiin jonkun verran kirppiksiä ja vintage -liikkeitä.
Monet liikkeet on laitettu tyylikkäästi ja hauskasti. Myös vaatteet ja asusteet ovat hyväkuntoisia ja nätisti esillä.
Täällä voi tehdä löytöjä nekin, jotka eivät tavallisesti kirppiksillä käy.
Samalta kadulta (Hornsgatan) löytyy mm. Filippa K Second Hand -liike.
Eksyttiin myös yhden näyttelyn avajaisiin, mutta ei uskallettu ottaa tarjolla ollutta viiniä. Nössöt!
Södermalmilla sijaitsee kukkula nimeltä Mariaberg, upea näköalapaikka.
Täältä saa ihania kuvia Tukholmasta.
Totta kai me pubiinkin eksyttiin...
Tunnelmallisia pubeja löytyy ihan Gamla Stanista!
Äippä ja Juuso! |
Ihanaa, kun olit Äiti ja kokkasit herkkuja!! :)
Muutama päivä myöhemmin saapui Jutta ja turistikierros jatkui melko samana!
Östermalmilta voi bongailla komeita miehiä!
Käytiin mm. Ikeassa loikoilemassa.
Päivähömpsyillä.
Parikin kertaa.
Ihmeteltiin Gamla stanin kapeinta katua,
90 cm leveää Mårten Trotzigs grändiä.
Unohdettiin, että paikallinen Alko eli Systembolaget menee lauantaisin jo klo 15 kiinni, joten drinkit piti taikoa kotoa löytyvästä limoncellopullosta!
Nopsaa menivät nämäkin kolme päivää, mutta kaikkee kerettiin ja ihan vain loikoilla myös!
Pusuja Jutta!
Meillä käy täällä aika vähiin, sillä huhtikuun alusta lähtien asutaan Lappeenrannassa ainakin kesä.
Ensi syksyllä sitten jonnekin.
Enpä tiedä minne!
Tätä kaupunkia tulee kyllä ikävä!!
Katukuvaa, ravintoloita, kahviloita, metroa... kieltä!
Ollaan molemmat laadittu semmoiset listat asioista, mitä halutaan vielä täällä ollessa tehdä.
Ja missä käydä!
Yksi, mikä löyty molempien listalta, oli Långholmenin saari. Paikka sijaitsee ihan lähellä keskustaa. Napattiin take away -kaffet ja pyörittiin!
PS. Täällä on muute ollut hassu muoti-ilmiö!
TOPPAHAME!
Onko näitä ollu Suomessa nyt tai aikaisemmin?!
Ite en ole törmännyt!
PPS. Voiko tää postaus päättyy tähän, kun ei ole yhtään ruokakuvaa!?
No ei.
Tein kesäkurpitsapizzakiekkoja!
Hahaa, en kerennyt ottaa kuvaa valmiina, kun menivät niin nopsaa suihin.
Pilko kesäkurpitsasta n. 1-2cm paksusia kiekkoja pellille.
Suolaa ne ja heitä uuniin (200).
Kun ovat vähän aikaan paistuneet, lisää niihin pestoa päälle ja raasta valkosipulia.
Chorizot myös ja mozzarellaraastetta!
Hetki uuniin.
Uunin jälkeen rucolaa päälle!
(Toimii myös vegeversiona!)
Ensi viikolla tulee Nella ja sitä seuraavalla Taikku!
Sata sydäntä tähän!!
T. J

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti